Kesälukemista

Jonkin aikaa sitten sain nettikirppiksen kautta ilmaisen kirjakassin. Kassista löytyi kasa dekkareita sekä lisäksi sekalaisia teoksia. Sieltä löytyi myös Heli Krugerin kirja Olen koskettanut taivasta. Lukaisin takakannen ja sanoin ääneen: "Oho!" Tämä olikin sateenkaariaiheinen. En ollut koskaan kuullut koko kirjasta. Oli helppo päättää, minkä kassista lukisin ensimmäisenä; kunhan ennättäisin.

HCn nukuttaessa toissailtana Pikku Etä luin kirjaa nopeasti edeten. Kun kummatkin rakkaani olivat jo unten mailla, en maltanut itse tehdä samoin. Luin kirjan loppuun kännykän valossa, niinkuin joskus varhaisteininä luin salaa yöllä kertomusta keskimaasta ja pienistä hobiteista. Tiesin, että Pikku E heräisi kohta jo uudelle syötölle, mutta se ei haitannut.

Kirja kertoo urheilusta, aikuis-iällä kaapista tulemisesta ja rakkaudesta. Minut tavoitti monta päähenkilöiden käsittelemää tunnetta oman elämäni matkan varrelta. Muistelin, miltä tuntui jännittää kaapista tulemista ystäville ja läheisille. Miltä tuntui tajuta elävänsä väärässä liitossa. Miltä tuntui pelätä läheisten kokemaa häpeää. Miltä tuntuu, kun joku rakas ei ymmärrä sinua ollenkaan. Miltä tuntui ihastua aivan palavasti ja ikävöidä välimatkan painaessa. Miten pieniä asioita osaa arvostaa erilailla kaapista tulon jälkeen; kädestä pitämistä, yhdessä asumista, mahdollisuutta perustaa perhe.. Aina ei ole ollut näin, eikä kaikilla ole vieläkään. Muutama liikutuksen kyynel taisi poskella vierähtää tuota lukiessa. Tiedä sitten oliko syy enemmän hormoonit vai kirja. ( Niinkuin HC sanoo: Kätevät nämä hormoonit, kun niiden piikkiin voi kaiken laittaa ;D)

Kirja on hyvä, vaikkei mikään kirjavalio olekaan. Suosittelen kaikille kevyeksi kesälukemiseksi. :)

-A-

Pakastimen täytettä

Eilen työpäivän jälkeen intouduin lähtemään mustikkaan. Ensin ajatus marjastamisesta työpäivän jälkeen väsyneenä tuntui älyttömältä. Ajattelin kuitenkin, että kiva saada mustikoita pakastimen täytteeksi, kun niitä miltei joka aamu meillä syödään. Lisäksi motivaattorina toimi pikku-E. Haluan tarjota lapsellemme itse poimittuja marjoja talvella, kun hän alkaa kiinteitä ruokia syömään.

Metsässä oli ihan hulluna ötököitä ja hirvee pörräys. Sain lukuisia pistoksia ja puremia. Hyttyset ja kärpäset oli ihan intona ku joku raukka oli eksyny metsään. Ainoana lohdutuksena oli, että sieltä pääsee pois kun ämpäri on täynnä :D

Kotona me A:n kanssa perattiin yhdessä marjoista roskat. Hommassa meni tavallista kauemmin, koska vauva toi hieman lisähaastetta :D Minä sylittelin valveilla olevaa pikku-E:tä ja A perkasi marjoja. Kun tissiä oltiin vailla ni A meni käsipesulle, minä jatkoin marjojen kanssa.. Sit taas vaihto.. Vauva nukkuu.. Molemmat perkaa.. Vauva herää.. Käsienpesu.. Sylittelyä.. Tissiä.. Käsien pesua.. Muutamat vaipan vaihdot ja sama ralli muutaman kerran ympäri :D

Saatiin kuitenkin marjat pakastimeen yhteispelillä monen tunnin jälkeen, tiimi toimi ja meidän perhe pysyy ainakin osittain omavaraisesti mustikassa ensi talvena <3 I like!

-HC -

Laitokselta kotiin

Meidän neiti nukkuu vielä hetken aamupäikkäreitä. Tuhisevaa lasta katsoessa tuntuu jokseenkin ihmeelliseltä, että hän on vielä vähän aikaa sitten ollut vatsassani. Toki palautuminen on vielä kesken ja synnytyksen ja raskauden jälkioireet muistuttavat aika-ajoin itsestään.

Synnytys on edelleen mielessäni hienona ja kantavana kokemuksena. Oli se jännittävää olla siellä vuodeosastolla ja ensimmäistä kertaa elämässään hoitaa niin pientä vauvaa, omaa lasta. En ollut koskaan edes vaihtanut vaippaa, saati sitten pessyt tai kylvettänyt. Pientä ja vempulaa vauvaa oli hankala pidellä sairaalan ylisuurissa vaatteissa.

Ensimmäisenä iltana pääsi itku, kun HCn oli aika poistua. Minua jännitti suuresti jäädä yksin vauvan kanssa. Hoitaja oli laskenut vauvan vierihoitoon sairaalakaapuni sisään ja oli vaikea nukkua. Mitä, jos jotenkin unissani litistän vauvan..? Se on hassua, kuinka ajat ovat muuttuneet. Osa sairaalavieraista kyseli, että missä se vauvala on. Siis se elokuvista tuttu huone, jossa vauvat nukkuvat riveissä vuoteissaan. Ei sellaisia enää ole. Myös HCn kummitytön (7 v.) äiti kertoi, että kun hän halusi lapsen tällalailla vierihoitoon yöksi synnärillä hänen oli allekirjoitettava kirjallinen sopimus olevansa vastuussa, jos vauvalle sattuisi jotain. Onneksi enää ei ole näin. Vaikka uni ei tullutkaan,  sain rauhassa ihmetellä pientä  reppanaa ihoani vasten <3

Sairaalassa kapaloituna.

Minusta oli outoa, kuinka vähän hoitajat kävivät katsomassa miten pärjään lapsen kanssa. Ei hän Pikku E:llä mitään hätää ollut. Minulla vain hänestä oli huoli. Toisaalta se oli ihan hyvä, ettei vieressä ollut kokoajan joku neuvomassa. Oli pärjättävä itse ja samalla huomasi, että osaanhan minäkin.

Oma olo oli laitoksella todella hyvä. Tietysti vuosin verta ja olin sillälailla kipeä, kun synnytyksen jälkeen ollaan sekä rinnat olivat rikki imetyksestä, mutta yleiskunto oli hyvä. Jaksoin kävellä ja istua, ottaa kumpanakin päivänä vieraita vastaan. HC nauroi minulle, kun olin niin innoissani siitä, että saan noukittua lattialta asioita. Teki mieli oikein tiputtaa joitain tavaroita, kun oli niin kyvykäs olo :D

Sairaalaan olimme pakanneet ihan vääriä asioita. Ensinnäkin synnytys oli niin nopea, että mitään kirjoja, kakuroja, eväitä tai tietokonetta ei kukaan ehtinyt kaivata. Vieraat toivat meille karkkia ja kukkia. Karkkia ei tehnyt mieli yhtään syödä, kun olo oli flunssainen ja kukatkin piti viedä pois allergian takia. Kortit sentään jäivät ilahduttamaan pöydälle. Kotiinlähtökassiin olimme varanneet lähinnä vauvan tarpeita varten asioita. HC ei osannut päättää kotiintulovaatteita, joten vaatteita oli ainakin kolme vaatekertaa. Se oli lopulta ihan hyvä, koska ne ensimmäiset ostetut kotiintulovaatteet olisivat olleet aivan liian isot. Lapsella oli päällä kaikkien rakkaiden muistamisia. Sylikummilta lahjana saadut sukat, toisilta kummeilta body, HCn siskon ostamat housut, mun äidiltä takki, HCn äidin ostamasta langasta mun neuloma myssy ja jalkojen päällä meidän yhdessä virkkaama peitto. :)

Itselleni olin pakannut aivan typeriä vaatteita! Ensinnäkin olin pakannut kassin kuumimmilla helteillä ja kotiinlähtiessä oli kylmä. Kassissa oli hame, eikä ollenkaan pitkiä housuja. Onneksi autossa oli yhden kamalat koiranulkoilutuscollarit. Sen lisäksi oli paita ja imetysliviivit. Paita mahtui juuri ja juuri uusien maidontäytteisten muotojeni päälle. Olin ottanut mukaan vanhan ennen raskautta hankitun paidan, koska arvelin sen jo mahtuvan.  Ei ollut kivaa laittaa tiukkaa vaatetta arkojenrintojen päälle. Huonoin valinta mukaan oli S -koon alushousut.. Tein vieläkin omaatuntoani painavan teon ja lähdin sairaalasta kotiin laitoksen XL-kokoiset alushousut jalassa. Omia en olisi voinut kuvitellakkaan jalkaan laittavani. Lähdin siis kotiin tukka sotkussa (en ollut pakannut fööniä), kamalat collarit, jättisuuren roukkuvat alushousut ja ikuisuuden vanha kauhtunut huppari, joka sattui mahtumaan mahan päälle yöllä synnytyksestä lähtiessä. Onneksi HC ja pikku E poseerasivat kameralle edustavina kotiinlähtökuvissa :)

Kotiin lähdössä. 

Myös kotiin olimme varanneet vaatteita ja tavaroita lähinnä vauvalle. Itseni olin unohtanut kokonaan.  Imetysliivejä olimme saaneet rintapumppua ostettaessa yhdeltä naiselta ilmaiseksi viidet ja olin hiukan sillalailla, että: "Voidaanhan me ne ottaa, katsotaan sopiiko." Kyllä kannatti! Minulla oli hankittuna vain yhdet imetysliivit ja yksi toppi. Olin jotenkin ajatellut pärjääväni vanhoilla. Ostin vielä yhden topin lisää ja vaikka pesen todella usein pyykkiä, tuntuu, että vien kaapista aina ne viimeiset puhtaat. Päivässä voi mennä kolmet tai neljätkin liivit, kun maitoa valuu ihmeellisinä aikoina huomaamatta ja varsinkin imettäessä sitä on välistä ihan joka paikassa. Samoin liivinsuojia meillä ei ollut kuin muutamat kestomalliset. Niitä, siteitä ja lanoliiniä (nännirasvaa), oli HCn heti sairaalasta kotiuduttuamme lähdettävä hakemaan kaupasta. Suosittelen varaamaan näitä kolmea kotiin jo ennen synnytystä. En ollut jälkivuotoonkaan tajunnut varautua, vaikka äitiyspakkauksessakin siteitä oli mukana.

Nyt asiat ovat jo hiukan rutinoituneet, vaikka minkäänlaista rytmiä ei lapsella olekaan. Väsymys sekoittaa kummankin sosiaalisia taitoja ja älyä. Vuoropäivinä kysymme toisiltamme, että miksi tiuskit ja vastaamme ärtyneesti, etten tiuski :D Tämä helpottaa yleensä saamalla ruokaa nenän eteen tai nukkumalla päikkärit. HC koitti aiemmin keittää kahvia laittamalla suodatin osan levylle ja minä unohdin eilen punnita prismassa tomaatit. Sain sitten juosta muiden asiakkaiden odottaessa jonossa. Kävin myös sovituskopissa sulkematta verhoa :D  Kestoiltua on nyt kokeiltu päivisin ja ihan onnistuneesti. HC tosin vielä vaihtaa tilalle kertsin, mutta pikkuhiljaa opetellaan kumpikin. Lahjaksi saatuja vaippoja vielä riittää, joten olemme hitaasti pääsemässä asiaan.

-A-

Omaa aikaa

Ensimmäinen työviikko "isyysloman" jälkeen takana. Töihinkin oli toisaalta ihan kiva mennä, mutta olisin kotonakin vielä viihtynyt. On ollut aikamoinen mahduttaminen kaiken kanssa, että jää aikaa perheelle enkä tuntisi huonoa omaatuntoa siitä, että olen "poissa". Kahtena aamuna heräsin klo 04 parin kolmen tunnin unien jälkeen, että ehdin salille tekemään treenin ja lenkittämään koiran ennen töihin menoa. Työpäivän jälkeen olen sitten ollut A:n ja pikku-E:n kanssa. Hieman on tyttö meitä koetellut pitkien iltaitkujen kanssa, mutta viime yö meni hyvin ja antaa toivoa helpotuksesta. D-vitamiini tipat vaihdettiin, mutta en osaa sanoa oliko syy edes niissä. A ei ole juonut nyt kahvia, lukuunottamatta aamukahviaan ja sen seurauksena vatsavaivat ovat ainakin hieman helpottaneet.

Itselläni oli synttärit päivä pikku-E:n syntymän jälkeen ja parasystäväni, pikku-E:n tuleva kummitäti antoi minulle lahjaksi omaa aikaansa. Käytin lahjakortin tänään ja kävimme yhdessä melomassa. Täytyy sanoa, että viikonloppu työviikon jälkeen ja tämän päiväinen reissu oli odotettu. Hieman aluksi epäröin lähtemistä, kun taas olisin poissa kotoa. Onneksi tuli lähdettyä. En jokseenkin tykkää käyttää sanaa voimaannuttava, mutta tämän päiväinen reissu todella oli sellainen. Olo oli jotenkin niin seesteisen rauhallinen. Aurinko paistoi, järvi oli tyyni, seura kohdillaan, hyvä treeni tuli tehtyä, punastui reilusti (ruskettuu sitten myöhemmin) ja eväätkin maistuivat ulkoilmassa superhyviltä.

Sovimme A:n, että kun minä nyt olin reissussa niin hän pääsee ensi viikolla työpäiväni jälkeen lähtemään Helsinkiin ja tapaamaan ystäväänsä. Tarjoilen pikku-E:lle sitten maitoa pullosta jos nälkä sillä välin iskee. Ei ole A:lle helppo rasti lähteä ja jättää vauvaa hetkeksikään, mutta tekee hänelle varmasti hyvää päästä vähän ihmisten ilmoille koiran ulkoilutuksen ja kaupassa käynnin lisäksi.

Tälläistä näin pikapäivityksenä tänään. Mukavaa viikonlopun jatkoa kaikille! :)

-HC-

Pidä huolta

Hei taas! Äitikin ehtii vihdoin koneen ääreen. :)

Paljon on tapahtunut viime aikoina. Meidän pieni rakkaus täytti eilen kuukauden! Ajatella!
Hän on kasvanut "hurjasti".  Kaksi senttiä pituutta on tullut lisää ja pienimmät 50cm bodyt joutavat kohta varastolaatikkoon. Painoakin on tullut selvästi lisää; posket ovat pyöristyneet ja masu pömpöttää vauvamaisesti. <3

Neiti on väläytellyt jo hieman temperamenttiäänkin. Hän on rauhallinen, varsinkin vieraiden sylissä ja katselee mielellään uusia asioita ja kasvoja. Lattialle päästyään hän on kova mönkimään ja muutenkin jäntevästi jo nostelee niskaansa. HC istuu usein lattialla Pikku En viltin vieressä ja kannustaa hurjasti toista pikkuliikkumisponnistuksissaan. :D Suloista ja huvittavaa samalla!

Nälän yllättäessä Pikku E on sitä mieltä, että ruokaa on saatava sekunnissa tai iskee kamala hysteriakohtaus.  Silloin pienillä nyrkeillä, kynsillä ja jaloilla on hyvä vähän kokeilla äitien kestävyyttä. D-vitamiinitippojen aloituksen jälkeen meillä on myös kärsitty vatsanväänteistä, jotka ovat pahentuneet kokoajan. Vatsan ollessa kipeä meidän rauhallisesta neidistä ei ole tietoakaan, vaan suoraa kurkkuhuutoa saattaa kestää kauankin. Uni on myös katkonaista, kun masussa kiertää.  Yöllä herätään usein hyssyttelemään ja kanniskelemaan toista. Voi olla myös, että masuoireet johtuvat jostakin mitä itse olen syönyt. Olen vähentänyt kahvinjuontia ja vältellyt kurkkua ja paprikaa. Tilanne on vielä hiukan seurannassa.

Eilen koitti myös se päivä kun HCn oli mentävä takaisin töihin. Luovuimme pitkin hampain äipästä ja ei hänkään mitenkään riemusta kiljuen töihin lähtenyt. Eilinen päivä tuntui pitkältä vaikka HCllä on vain 6 tunnin työpäivät arkisin. Pikku E huusi minulle lähes kokoajan pikkupäikkäreitä lukuunottamatta. Minusta tuntui, että hän huusi äippää. Tänään on mennyt paremmin ja neiti on vaikuttanut paljon tyytyväisemmältä.

Kaiken kaikkiaan on hurjaa ajatella kuinka elämä on muuttunut. Aamupäivästä jammailimme Pikku En kanssa sylitysten kuunnellen CDtä, jonka olen koonnut rakkaille opiskelijaystäville niihin aikoihin kun kokoonnuimme yhteen illanviettoja varten. Suomi-iskelmän tahtiin oli hyvä laulaa, tanssia ja skoolata. Nyt me kaikki olemme äitejä ja puheenaiheet ovat vaihtuneet yliopistojuoruista ja päivän asuista tissittelyihin ja neuvolakäynteihin. En vaihtaisi takaisin :) <3

Lopuksi vielä Pikku En jammailubiisi. <3

-A-

Reissussa

Me ollaan oltu viime lauantaista lähtien A:n vanhempien luona ja lauantaina suunnataan taas nokka kohti etelää. Matkaa isovanhempien luokse kertyi yhteen suuntaan yli 400km ja 6 tuntia 20 minuuttia tehtiin tänne päin matkaa. Etukäteen jännitettiin, että kuinka vauvan kanssa matkaaminen onnistuu, mutta meillä meni matka kyllä tosi hyvin. Pikku-E nukkui miltei koko matkan. Kaksi kertaa pysähdyttiin syömään, vaihtamaan vaippaa ja sylittelemään. Kerran tehtiin pika pyssäys bussipysäkille, kun iski hetkellinen itkuharmitus.

Osasimme myös pakata mukaan kaiken tarpeellisen ja tarpeeksi. Oli siinä hieman miettimistä lähtiessä, että on itselle, vauvalle ja koiralle kaikki tarpeellinen mukana. Pieni automme oli kyllä aika tiukkaan pakattuna, mutta mahduttiin kuitenkin. Uuden auton kun viime syksynä ostin, niin en osannut arvata perheenlisäyksen tulevan niin nopeasti, että olisi mitään familyvagonia osannut ajatella hankkivansa :D

Täällä olemme saaneet nauttia mummin ja papan seurasta, nähneet ystäviä ja sukulaisia. A:n äiti on pitänyt meidät hyvässä ruuassa ja vahtinut pikku-E:tä, että olemme saaneet nukkua muutaman tunnin ja että pääsimme kaksin saunaan. Eilen A uskaltautui jopa lähtemään äitinsä kanssa vaateostoksille ja minä jäin pikku-E:n kanssa kotiin. Hienosti pärjäsimme ilman tissejäkin x) Nukuimme ja söimme nälän yllättäessä hieman korviketta, ja taas jaksoi nukkua.

Ainoa harmitus reissun aikana on ollut se, että pikku-E:llä on ollut hieman vatsa kipeä. Masua vääntänyt ja itkuisuutta tämä on selvästi lisännyt. Tyttö kyllä hyvin sylitellessä ja kanniskellessa tyyntyy, ettei nyt vielä ainakaan pelätä koliikin iskeneen.

Nyt anoppi huhuilee syömään eli eiku syömään! :)

-HC-