Meillä on kotona jääkausi

Koiramme Hipsteri on aina ollut peruskiltti tapaus. Oikein hellyyttävä sylikaveri ja seurallisuudellaan vieraiden mieleen. Hän osaa kyllä kaikki temput näyttää niin suloiselta, että joku rapsuttaisi häntä. Aika harmiton tapaus siis. Yleensä.

Koira on ottanut minut hyvin laumaansa, mutta ei selvästikään luota minuun yhtä paljoin kuin HChen. Pikkuhiljaa minulle on alkanut tulla ongelmia koiran kanssa kun lenkitän sitä. Se räyhää muille koirille hihnassa ja huonona päivänä myös miehille tai muille epäilyttäville tyypeille. Tämä on todella kiusallista. Raskaus ei ole tätä asiaa hirvesti parantanut ja Hipsteri katsoo tarpeekseen suojella minua "jännittävissä" tilanteissa. Postimies on myös Hipsterin pahin vihollinen ja yrittää selvästi murtautua meille joka päivä..

Ulkoilua viime viikolla HCn vanhempien koiran kera.

Pari viikkoa sitten päätimme, että tilanteelle on tehtävä jotain nyt ennen kuin lapsi syntyy. En halua, että Hipsteri kaataa minut tai myöhemmin vaunut lenkillä koiran vastaantullessa. Varasimme siis ajan koirakouluttajalle. Kurssi on kallis, mutta ehdottomasti tarpeellinen.

Kotiuduttuamme HCn vanhemmilta aloitimme eilen ohjeiden mukaan jääkauden koirallemme. Emme saa katsoa, koskea, puhua sille tai kutsua sitä. Jos se tulee puolta metriä lähemmäs, murahdamme sille karkoittavasti.  Tämä siksi, että koira oppisi kunnioittamaan jokaisen omaa puolen metrin reviiriä, jota ei rikota ilman lupaa. Ruokaa ja lenkkiä se saa normaalisti. Viikon lopulla koiralle tulisi siis olla selvillä, ketkä talossa määrää.  Saamme uudet ohjeet jääkauden jälkeen. Koiran pitäisi olla sitten enemmän kuulolla ja valmiimpi koulutukseen hihnakäyttäytymisen kanssa. Pahaahan tuo tekee katsoa, kun koira on reppanana yksinään. Säännöistä on kuitenkin pidettävä kiinni, että koulutus onnistuu.

Murheenkryyni

-A-

Kotona taas

Perhe-elämäsimulaattorimme sai eilen päätöksen, kun vanhempani palasivat lomalta. Oli varsin mukava viikko teinien kanssa ja ilo jakaa arkea heidän kanssaan. Kotiin oli kuitenkin kiva palata, ja tänään ollaan otettu rennosti.

Äiti ja isä olivat ruskettuineita, levänneitä ja hyvällä tuulella. Oli kiva huomata, että viikko oli tehnyt heille terää. Äidillä oli ainakin ollut meitä kaikkia kova ikävä, kun heti halasi kaikki A:ta ja siskon poikaystävää myöden. Saatiin myös tuliaisia! :) Itse sain t-paidan ja hajuvettä. A sai kesämekon ja suklaata. Yhteiseksi tuliaiseksi saimme AloeVera voidetta, jolla voidaan A:n vatsaakin sitten rasvata, ettei raskausarpia tulisi. Vauva sai mummolta ja papalta tuomisina t-paidan, mokkasiinit ja tutin. Tekstipaidoista en itse juuri perusta, mutta tuo paita oli mielestäni todella hellyyttävä.

-HC-

Vastauksia kysymyksiinne

Kiitos ihanista kysymyksistänne. Tässä hiukan paljastuksia meistä :)

Haluaisin kuulla nimipohdintaa. Onko tulokkaalle jo nimi tiedossa? Oliko nimimaut samanlaiset? Onko valinta ollut vaikea? 

Olimme jo ennen raskautta keskustelleet mahdollisista nimivaihtoehdoista. Pojan nimi löytyi nopeasti ja se oli meille kummallekin todella mieluinen. Jääköön se nyt säästöön. Tytön nimi on aiheuttanut pitkään päänvaivaa. Hyviä ehdotuksia oli paljon, mutta mikään ei heti hypännyt suoraan sydämeen. Toisen nimen olemme jo saaneet päätettyä, mutta etunimeksi on vielä muutama vaihtoehto. Toisella nimellä on taustansa ja historiansa, se on tärkeä meille. HC haluaisi jo päättää etunimeksi oman suosikkinsa ja minä haluaisin odottaa ja katsoa miltä lapsi näyttää. Nimimaut ovat olleet yllättävän samanlaiset. Tietysti on joitakin nimiehdotuksia, joita toinen ei ole hyväksynyt ollenkaan. Yleensä siinä on ollut syynä joku samanniminen vanha tuttu, johon lapsen nimeä ei halua liittää. Joissain kohdin oli myös makueroavaisuuksia. Minä en innostunut lyhyistä vähäkonsananttisista nimistä (Meea, Viia  jne.) ja HC ei halunnut omalle lapselle muuten kivoja vanhanaikaisia nimiä (Hulda, Helga jne.). Olemme kahlanneet nimiä läpi vaikka miten päin, suositut, harvinaiset, kalenterista, aakkosten mukaan, sukujen nimet. Pitkään luimme myös aina viikonloppuhesarin kasteilmoitukset toisillemme ääneen. Olemme pohtineet sitä, milloin kerromme lapsemme nimen muille.  Vaikka kastetilaisuus ei olekaan varsinainen nimenantojuhla, kunnioitan HCn toivetta paljastaa nimi vasta tuolloin. 
-A-

Mua kiinnostaa missä päin asutte?

Me asumme pääkaupunkiseudulla, mutta sen tarkemmin emme yksityisyytemme vuoksi halua paljastaa.


Itseäni kiinnostaisi tietää vähän teidän rakkaustarinan synnystä; missä ja miten tapasitte ja rakastuitte?

Asuin Tampereella vielä silloin, kun sain Qruiserissa ilmoituksen minulle lähetetystä nallekarhun kuvasta. Kävin tietysti katsomassa, keneltä se oli peräisin. Siellä tuli vastaan mukavan oloinen profiili, jossa oli hassu supersankari sarjakuva. Kuvia erilaisista urheiluharrastuksista oli myös paljon ja myönnettäköön, että se sai minut hiukan varovaiseksi :D En ole itse mikään himourheilija. HC teki nopeasti minuun vaikutuksen mukavilla viesteillään ja vaihdoimme puhelinnumeroitakin. Yritin ensin pitää matalaa profiilia ja ajatella olevani yksinäni hetken ennen mitään suhdetta, koska olin juuri päättämässä erästä tapailua. HCn kanssa oli kuitenkin hyvin koukuttavaa viestitellä. Hän oli hauska, lempeä, eikä meiltä koskaan loppunut juttu kesken.

Olin lähdössä oppilaiden kanssa vaeltamaan lappiin ja heti perään Tsekkeihin ystäväni häihin. HC toivoi, että näkisimme ennen sitä ensimmäisen kerran. Minulla oli kamalasti pakattavaa, mutta lupasin, että minun luokseni voi illalla tulla kahville. En ole koskaan luvannut vierasta ihmistä kotiini, mutta nyt en edes ajatellut siinä olevan mitään kummallista. Ja niin HC ajoi pääkaupunkiseudulta Tampereelle luokseni kahville. Hän oli samana aamuna jäänyt auton alle pelastaessaan pientä lasta. Oveni takana törötti nainen, jolla oli naama puoliksi paketissa ja kylkiluita murtuneena. Hän oli hiljainen, mutta mukava. Taisin puhua itse aika paljon :D HCtä hävetti olla niin arvilla ja taisi hänellä olla kipujakin. Minulle nuo arvet eivät olleet rumia. Se, että joku heittäytyy oman henkensä uhalla auton alle pelastaakseen pienen taaperon teki minuun lähtemättömän vaikutuksen. <3

Olin ajatellut, etten tekstaa ulkomailta, koska se on kalliimpaa ja lapissa ei tunturissa ollut kenttääkään, mutta huomasin nopeasti kaipaavani HCn viestejä. HC tarjoutui viemään minut lentokentälle ulkomaille lähtiessäni. Olin ihan ihmeissäni, että ei kukaan tee sellaista ja kieltäydyin. Takaisin tullessani hän kysyi hakisiko hän minut kentältä ja veisi kotiin. Suostuin tarjoukseen ja niin taas HC ajoi autoa pääkaupunkiseudulta Tampereelle ihan vain viedäkseen minut kotiin. Viestittely jatkui  sen jälkeen yötä päivää, hyvä kun saimme töitä tehdyksi tai nukutuksi :D 

Ei mennyt kauaa kun menin sitten HCn luonaan käymään. Minua jännitti kamalasti, koska olimme jo molemmat paljastaneet toisillemme ihastuksemme.  Välimatka oli vain pitkä. Mietimme tuntuuko samalle kun toinen on lähellä? HC tuli hakemaan minua juna-asemalta ja menimme hänen luokseen kahville. Sitten ajoimme videovuokraamoon päätettyämme katsoa leffaa. Leffa taisi olla Napapiirin sankarit ja jossain vaiheessa HC pyysi minut kainaloon. Aika jännäähän se oli. Ujostutti kuin pikku tyttöä, eikä silmiin uskaltanut katsoa.. Vatsassa sata perhosta.  Illalla hän heitti minut takaisin asemalle ja tuli saattamaan raiteelle. Siellä HC kysyi minulta, että mitä minä mietin. Vastasin, että en mitään, vaikka oikeasti mietin kuumeisesti vain, että mites tässä nyt hyvästellään tai toimitaan. Kysyin sitten häneltä, että mitä hän miettii. HC vastasi, että tätä ja veti minut syliin. Siinä me sitten suudeltiin keskellä juna-asemaa ihmisten keskellä, niin että koko maailma unohtui ympäriltä, päässä kohisi ja joka solu oli vain keskittynyt tuntemaan toisen läheisyyttä. En usko, että meistä kumpikaan unohtaa ikinä sitä hetkeä. Sellaista ei ollut käynyt vielä koskaan. Siitä lähtien on ollut aina selvää, että meissä on jotain eritystä ja ihmeellistä. 

-A-

Kumpi teillä kokkaa? Vai laittaako molemmat ruokaa? :)

Meillä kokkaa kumpikin. Minä hiukan useammin, koska olen myös enemmän kotona. HC on sellainen nopeantoiminnanjoukko-osasto keittiössä :D Minä sitten monesti olen se joka etukäteen etsii reseptejä ja kokeilee jotain uutta, varsinkin jos on vieraita tulossa. Tämä tarkoittaa myös sitä, että minä sotken keittiötä huomattavasti enemmän, josta tulee sanomista aika ajoin ;) Leivon myös aika usein leipää tai jotain makeaa. 
-A-

Mikä jännittää eniten lapsen saamisessa?

En oikein tiedä mikä jännittää eniten.. Mua jännittää ainakin se, miten meidän parisuhde muuttuu; riidelläänkö enemmän. Se miten meidän rahatilanne muuttuu. Osaako sitä lasta kasvattaa niin, että se on onnellinen. Tuleeko minusta ihan hirviö, kun olen väsynyt ja imetyshormooneista sekaisin. Tietysti myös lapsen terveys mietityttää. 
-A-


Lähipäivinä on jännittänyt yleisesti vauvan tulo. Se on jotenkin käynyt todemmaksi, että pian se syntyy. Pitkältä tuntunut odotus on kohta ohi, ja aika tuntuukin kuluneen yllättävän nopeasti. Hieman jännittää kuinka jaksamme yöherätykset, miten lapsen syntymän jälkeen byrokraattiset asiat hoituvat, osaammeko kasvattaa lapsemme kunnolla, kuinka meidän perheemme yleisesti vastaanototetaan.. Onhan noita "jännittämisen" aiheita, mitkä ajoittain mietittyttävät. Silti olen erittäin rauhallisin mielin vastaanottamassa kaikkea mitä eteen tulee. 
-HC-

Missä iässä tajusitte että ette ole heteroja? Onko teihin koskaan suhtauduttu paheksuvasti?

Olisinkohan ollut 24 kun tajusin tykkääväni tytöistä. Mulla oli ollut seiskalla yksi tyttöjuttu, eka juttu kenenkään kanssa ikinä. Säikähdin sitä silloin kamalasti ja ajattelin tehneeni jotain tosi väärää. Siitä ei ikinä puhuttu ja välillä jopa itse uskoin, että sitä ei tapahtunut ollenkaan. Silloin 24-vuotiaana olin ollut suhteessa miehen kanssa 8 vuotta, lukioaikaisen ensirakkauden kanssa. Olimme parhaat kaverit ja elämä meni odotusten mukaisesti, ei ollut syytä  kyseenalaistaa omia valintojaan. Yhtenä kesänä kuuntelin paljon tuttuni pohdintoja homoudestaan ja tuin vaikeassa elämäntilanteessaan, kun perhe ei häntä hyväksynyt. Siinä samalla jouduin pohtimaan omat elämänkysymykseni ja huomasin ajattelevani samoin. Se oli kauhea järkytys ja tuli kuin hyökyaalto joka pyyhki ylitseni. En muista tuosta ajasta juuri mitään, noin puolen vuoden jaksosta. Jälkeenpäin olen ajatellut, että minussa liikahti suuri osa minuutta tai persoonaa, joka oli pidetty aiemmin tarpeettomana taka-alalla.  Uskalsin kertoa tuolle miehelle pitkän ja vaikean itsekamppailun jälkeen, että tykkään myös tytöistä. Ja hän sanoi tienneensä tämän jo useamman vuoden ajan... Oli yrittänyt sitä minullekin kertoa, mutta en ollut kuunnellut.. 

Hetken asiat olivatkin hyvin, mutta sitten tuli aivan kauhea ahdistava olo. Sellainen kun on aivan ansassa. Ei voinut koskea tai olla lähellä. Kaikki tuntui valheelta. Oli liikaa asioita, joita piti itsessään yksin selvittää. Oli erottava. Sen jälkeen en ole miesten kanssa ollut. Se ei vain tuntunut enää omalta. 
-A-


Tajusin tykkääväni tytöistä muutama vuosi takaperin. Olin aiemmin seurustellut vain miesten kanssa. Kaksi pidempää suhdetta, viisi vuotta ensirakkauteni kanssa ja puolitoista vuotta toisen miehen kanssa. Tuo puolitoista vuotta kestänyt suhde päättyi, kun tajusin etten voi hänen kanssaan jatkaa kun olen itseni kanssa täysin hukassa. Ajatus siitä, että olen bi oli herännyt ja homoystävieni kanssa viettäessäni aikaa tajusin ajattelevani hyvin pitkälti samoin kuin he. Prosessoin asiaa paljon, ja mietin teini-ikääni yms. Ymmärsin, että pieniä ihastumisia tyttöihin oli joskus etäisesti ollut, mutta en ollut tuollin ymmärtänyt mistä on kyse, enkä koskaan ollut tyttöjen kanssa läheisemmissä tekemisissä. Tapailin muutamia tyttöjä ennen A:n kohtaamista. Tuon kohtaamisen jälkeen kaikki epäilykseni ja pelkoni kaikkosivat kaapista tulon suhteen. Jo ennenkuin suhteemme oli kunnolla alkanutkaan koin, että tämän ihmisen vuoksi minun on oltava avoimesti se mikä pohjimmiltani olen.

Meihin ei mielestäni missään muualla ole suhtauduttu paheksuvasti, kuin minun kotonani vanhempieni toimesta. Lähinnä äitini. Hänelle oli aluksi vaikea ymmärtää homoutta ja sitä, että seurustelen naisen kanssa. Yllättävän nopeasti tilanne kuitenkin muuttui. Vanhempani pitävät A:sta todella paljon ja odottavat syntyvää lapsenlastaan innolla. 
-HC-

Parhaat puolet toisissanne?

Parasta HCssa on huumorintaju, vaikka siitä myös tulee usein sanomistakin :D Pidän myös siitä, että HC hoitaa juoksevat asiat hyvin ripeästi. Jos joku pitää hoitaa niin se myös hoidetaan. HC on meidän hankalien asioiden soittovastaava. HC on turvallinen ja mikään ei auta pahaan oloon paremmin kuin toisen syli. HC kohtelee todella kauniisti lapsia ja vanhuksia, ihmisiä ylensäkin. Ihanaa on myös se kun hän tuo pieniä yllätyksiä kaupasta, kuten suklaapatukan tai kukkia. <3 
-A-


Mielestäni parasta A:ssa on kokonaisuus. A on fiksu, huomioiva, lämmin ja hellä puoliso. A:lla on omia ajatuksia ja mielipiteitä, ja hän osaa myös kertoa ne. A on kova puhumaan ja aina valmis keskustelemaan. Väsyneenä tuo höpötys joskus käy kyllä vähän raskaaksikin. :D Lisäksi A:lla on erittäin kauniit siniset silmät ja äärettömän kaunis hymy. Arvostan myös A:n käsityötaitoja suuresti. 
-HC-

Vilahditteko Erilaiset äidit -ohjelmassa? Kerran oli naispari saamassa lasta ja sit ne tapas toisen parin, joka suunnitteli perheenlisäystä myös. Heti tuli mieleen et voiskohan noi olla ne siitä blogista..;)

Me kyllä katsoimme koko sarjan ja odotimme tuota jaksoa innolla. Emme kuitenkaan esiintyneet TVssä :D Tuo toinen naispari taisi olla hiukan nuorempia kuin me. Minusta oli todella hienoa, että sateenkaariperhe oli otettu osaksi sarjaa ja arvostamme todella sitä, että nämä ihmiset toivat "meidän maailmaa" näkyvämmäksi omalla tarinallaan.
-A-

Perhe-elämäsimulaattori

Kolmesta pikkusiskostani kaksi ovat alaikäisiä. Vanhempani lähtivät viikoksi lomalle ja meille napsahti lapsenvahtinakki. Muutimme kimpsuinemme ja kampsuinemme kera koiran porukoilleni kotikaupunkiini. Olemme nyt kohta suoriutuneet viikosta, lauantaina vanhempani kotiutuvat. Tälläinen perhe-elämäsimulaatio pidemmän tauon jälkeen oli silmiä avaavaa (kotoa pois olen muuttanut 7 vuotta sitten). Teinien kanssa on ihan mukavaa ja minulle on tärkeää, että olemme mahdollisimman paljon tekemisissä, mutta ajoittain koti-ikävä on jo iskenyt. Desibeli tasot ovat hieman eri luokkaa kuin kotosalla. Yhtäkään tv-ohjelmaa ei saa katsoa ilman, että musikaaliset sisarukseni eivät lurittelisi päälle tai hykertelisivät jotain omia juttujaan. Joka asiasta saa sanoa melkein kymmenen kertaa ennenkuin jotakin tapahtuu, ja yleisin vastaus on "joo joo kohta" tai jotain epämääräistä mutinaa. Itse olen teininä ollut aivan samanlainen, ja tuohon ikäänhän tuollainen kuuluu. Siksi sitä on kai jokseenkin helpompi "sietää".

Olen aika rento tyyppi, mutta lasten kanssa pidän tietynlaisista rajoista kiinni. Kun hommat funkkaavat niin sitten saa vapauksiakin. Yhtenä päivänä meidän juniori jätti puoli tiehen sovitun homman ja lähti kaverilleen. Soitin hänet takaisin kotiin. Puhelinkeskustelu meni kutakuinkin näin:
HC: "Sulla tais jäädä homma puolitiehen, että tuletko samantein siivoamaan jälkesi kuten asiaan kuuluu?"
Juniori: "No en todellakaan!! Mä siivoon sitte ku tuun kotiin!!!
HC: "Jos jotain tehdään ni se tehdään kunnolla eikä jätetä tollasta sotkua. Sulla on 5 minuuttia aikaa tulla kotiin." (Oli kaverilla muutaman talon päässä).
Juniori: "Emmä kerkee viidessä minuutissa!! Mulla on A:n kengät eikä niillä pysty juoksee!"
*pientä repeilyä ja pokan keräilyä*
HC: "No ok, 10 min ja jos myöhästyt et lähde tänään enää mihinkään."
Homma hoitui ja juniori pääsi lähtemään takaisin kaverilleen. Pientä kuittailua natsismista tosin sain kuulla jälkeenpäin. ;)

A on huolehtivainen ja haluaa pysyä asioista kartalla, siksi hän on teineiltä tarkkaan kysynyt minä päivänä on mitkäkin harrastukset, koska kokeet yms. A on kuulustellut koealuetta, patistellut lukemaan, keittänyt aamupuurot.. A pitää huolta pienemmistä seikoista ja itse pidän hallinnassa isompia linjoja, ja A usein pyytää minua sanomaan teineille, kun todella pitää jokin juttu toteuttaa. Eräänä päivänä meille tuli pieni riita keskenämme, kun A oli luvannut puolestani, että nostan jättitramboliinin autotallin seinustalta talvisäilöstä mitä en työpäivän jälkeen ja juniorin flunssan vuoksi lähtenyt toteuttamaan.  A koki, että haluan vain päsmäröidä ja kävelin hänen sanojensa yli ja mua ärsytti, ettei kerrasta uskota kun sanon jotakin perusteluineen. Nopeasti päähän tuli ajatus, että näinkö meille käy kun lapsi syntyy, toinen sanoo toista ja toinen toista ja sitten onkin solmu saatu aikaiseksi. Kuinka me tulevaisuudessa saamme tilanteet ratkaistua ilman, että jompi kumpi pahoittaa mielensä tai ehkäistyä ettei moista tapahtuisi lainkaan. Siinä onkin miettimistä ja kasvamista..

Tänään olin A:n ja juniorin kanssa vierailemassa kummityttöni perheen luona. Juniorilta kun tiedusteltiin millaista meidän kanssa on ollut antoi hän ymmärtää, että äiti on välillä kova luu, mutta me olemme sitä tuplaten. "Noi on vähän niinku kaks kertaa äiti." Ja niin tulee tapahtumaan, voi meidän lapsi raukkaa :D

-HC-

Alle sata päivää

Olen ladannut puhelimeeni pari raskaussovellusta. Näistä parhaaksi on osoittautunut vau.fi odotus. Sieltä on voinut käydä tarkistamassa raskausviikot tai lukemassa joka päivä jonkin pienen tekstin. Joka viikolle on myös hiukan pidempi teksti vauvasta ja odottavista vanhemmista.

Eilen avasin taas sovelluksen: viikko 26+, painoarvio 900g, koko pituus 31cm.

Tekstinä oli kaksi lausetta: Laskettuun aikaan on alle 100 päivää. Miltä se tuntuu?

Kyllä sitä piti hetki katsoa ja ihmetellä. Ei tuo pieni ole unohtumaan kyllä päässyt, niin kovaa hän potkii koko ajan. Raskausaika on kuitenkin hupenemaan päin, ei siitä pääse mihinkään. Välillä se unohtuu, että hän on tuolta mahasta tulossa poiskin :D Kohta meidän perheessä on uusi pomo, joka pistää kaikki rutiinit ja tutut kuviot uusiksi. Hän on jo vallannut pinnasängyllään suuren osan makuuhuonettamme, vaunuillaan varastoamme ja tietysti valtavan osan ajatuksistamme ja etenkin sydämistämme.

Tulevana perjantaina vastaamme teidän ihanien kysymyksiin!! Sinne asti niitä voi vielä tuonne aiempaan postaukseen laittaa.

-A-

Fysioterapia

Minulle on tullut raskauden myötä jo hyvin aikaisin alaselkä- ja liitoskipuja.  Nämä vaikuttavat etenkin kävelyyn, sängystä/sohvalta nousemiseen ja nukkumisasentoon. Sain neuvolasta komennon mennä fysioterapiaan. Terapeutti katsoi selkäni ja kokeili liikkuvuuteni rajat. Sain muutamia jumppaohjeita syviin lihaksiin jotka tukisivat ryhtiä ja mahan painoa. Liikkeet valittiin siten, ettei minun tarvitsisi kärsiä liitoskipujen polttavasta vihlonnasta niitä tehdessäni, joille ei voida tehdä mitään. Nopeasti rajat tulivatkin vastaan, eivätkä liikkeet ole suuren suuria. Tehokkaita kyllä! Helposti huomasi, kuinka nopeasti lihakset ovatkaan raskauden myötä surkastuneet. Enkä todellakaan haluaisi olla synnytyksessä rapakunnossa. Muistaakseni perhevalmennuksessa peloteltiin, että peruskunto tippuu synnytyksessä vielä noin 20% joka tapauksessa. Nopeasti sitä haluaisi itsensä takaisin kuosiin ja liikkeelle, kun nyt on jo pitkään täytynyt hissutella.

Suosittelen ehdottomasti fysioterapia käyntiä kaikille selkäkivuista kärsiville! Sitten pitäisi vain jokapäivä kiltisti muistaa jumpata :D Nyt ylös, ulos ja lenkille (lue:koiran kanssa hissuttelu iltakävelylle yhdessä HC:n kanssa).

-A-

Puhetta ja musiikkia

Kun A:n vatsa alkoi raskauden edetessä kasvaa aloin minä aktiivisemmin silitellä ja puhua vatsalle. En välittänyt siitä ettei lapsen korvat olleet vielä kehittyneet ja ettei hän vielä kuullut, kun tämän aloitin. Nyt hän kuulee ja selvästi myös reagoi ääniin. Puhun lapselle juttuja kaiken maailman "tuitui"- höpinöistä päivän tapahtumiin. Iltaisin kun menemme nukkumaan toisinaan kiedon käteni hellästi A:n vatsan päälle ja soitan rauhallista melodista musiikkia. Vauva innostuu liikkumaan ja ajoittain tunnen voimakkaita potkuja kättäni vasten. Toivon, että hän pitää kosketuksesta ja musiikista, eikä osoita mieltään "lopeta se musailu"-tyylisesti. A välillä tuskastuu meidän "iltajumppaan", monotus kun ei välttämättä tunnu sisuksissa kovin kivalta :D

Luin puhetta, kosketusta ja musiikkia koskevan mielenkiintoisen julkaisun, kun lähdin miettimään kuinka lapsen kehitykseen ja kasvuun vaikuttaa se kuinka häntä odotamme. Lukemani julkaisun "Sikiöaikainen oppiminen valmistaa tien syntymänjälkeiseen elämään" on kirjoittanut kognitiotieteen dosentti ja tutkija Minna Huotilainen. Huotilaisen mukaan raskauden aikana kuultu puhe, erityisesti äidin puheella on tärkeä merkitys vastasyntyneen elämässä. Vauva pystyy ensi hetkistä lähtien tunnistamaan puheäänestä myös ne henkilöt, jotka ovat puhuneet äidille jatkuvasti loppuraskauden aikana. Tämän kaltaisen muistin tarkoituksena on liittää syntyvä vauva yhteisöön. Vauva tunnistaa omat läheisensä ja suosii heidän äänensä kuulemista. Vauva ei tule syntymään tyhjänä tauluna, vaan tietyn äidin, tietyn perheen ja tietyn yhteisön lapseksi. Tästä hyvän esimerkin huomasin viime viikonloppuna vieraillessani ystäväni luona. Heidän esikoisensa on nyt kuukauden ikäinen. Käydessäni heillä tarkkailin lasta (lue: en saanut silmiäni irti tuosta nukkuvasta suloisuudesta), kun keskustelin ystäväni kanssa,  samaan aikaan heidän koiransa haukkui ja ystäväni komensi koiraa, mies teki perunamuusia vatkaimella.. ja lapsi nukkui sohvalla meidän välissämme. Vauva ei häiriintynyt äänistä ja oli selvästi tottunut kuulemiinsa ääniin. Jo vatsassa hänelle oli varmasti tullut tutuksi vanhempiensa äänet, koiran haukku yms.

Huotilainen kirjoittaa myös siitä kuinka äiti ja muutkin pystyvät kommunikoimaan sikiön kanssa. Kasvavan sikiön tuntoaisti kehittyy jo raskauden alkuvaiheessa siten, että sikiö pystyy tuntemaan hyvinkin heikon kosketuksen ja reagoimaan siihen vastakosketuksella. Sikiö kykenee kasvettuaan tarpeeksi suureksi painamaan jalallaan vatsan peitteiden läpi vastaan, kun äidin vatsan päältä kosketetaan hänen jalkaansa. Sikiölle tälläinen "leikki" on hyvinkin luonteenomaista.  Huippuunsa tuntoaisti sikiöaikana kehittyy samanmunaisilla eli identtisillä kaksosilla. He saavat enemmän ja erilaisia tuntoärsykkeitä toisistaan kuin erimunaiset kaksoset tai yksössikiöt.

Vauva pystyy Huotilan mukaan myös muistamaan sellaista musiikkia, jota äiti on kuunnellut loppuraskaudessa. Etenkin äidin laulamat laulut on vauvan suosiossa, vaikka niitä laulaisi tuntematonkin henkilö. Vauvat pystyvät erottamaan toisisataan sävelsarjoja, joissa melodia pysyy samana, mutta rytmi vaihtuu. Korkeassa äänialassa lauletut laulut ovat erityisesti vauvojen mieleen. Laulu- ja juttelutilanteet vahvistavat äidin ja vauvan kiinteää suhdetta. Vauvan toivottu reaktio lauluun, nukahtaminen kehtolauluun, rauhoittuminen itkutilanteessa tai kiinnostuksen ylläpito leikkitilanteessa todistaa äidin laulun tai puheen olevan hyvä keino toimia lapsen hyvinvoinnin edistämisen välineenä.

Koskettakaamme siis kasvavaa vatsaa, puhukaamme ja laulakaamme. Tästä ei ainakaan haittaa luulisi olevan, vaikka meidän perheessä nuotin vieressä tuntuu olevan paljonkin tilaa.

Hyvää viikonloppua kaikille! Kysymyksiä saa myös laittaa lisää vielä edellisen postauksen alle :)

-HC-

100 blogitekstiä + haaste

Maha kasvaa ja samalla blogimme on saanut paljon uusia käviöitä.  :)  Nyt on sadannen postauksen vuoro! Kiitos kaikille, jotka ovat käyneet meidän kirjoituksiamme lukemassa. Toivottavasti tulette jatkossakin. Blogi sai alkunsa viime vuoden syyskuussa perhehaaveiden myötä. Toiveemme on kovaa vauhtia toteutumassa ja kolmen kuukauden päästä tapaamme syntyvän tyttäremme.  Tunteet ovat vaihdelleet ääripäästä "En malta odottaa, syntyisipä se huomenna." ja "Apua, meille tulee vauva! Tarvitaan lisää sulatteluaikaa!" Suurella rakkaudella kuitenkin odotamme esikoistamme. <3

Nyt heitämme pallon vuorostaan teille meidän lukijat! :) Ihanasti on kommentteja tullut, mutta tiedämme että teitä on siellä enemmänkin.

Haastamme siis kaikki kävijät viskaamaan meitä kysymyksellä tämän postauksen alle. Lupaamme julkaista kaikki kysymykset ja vastata niihin myös.  Kysymyksiä saa esittää kaikesta maan ja taivaan väliltä. Onko jotakin mitä olet aina halunnut kysyä esimerkiksi naisparilta, raskaudesta tai blogista? Vastaamme jonkin ajankuluttua kaikkiin kysymyksiin uudessa postauksessa.

Myös rakentavaa palautetta toivomme blogin kehittämistä varten. Risut ja ruusut kehiin! :)

-A&HC-

Maailman surkein odottaja

Tuolta minusta usein tuntuu.. Vaikka ei kai tämä mitään taitolaji olekaan.  Juuri valitin ystävälleni, ettei kauhean montaa päivää ole kyllä ollut ilman mitään vaivaa. Liitoskipuni ovat pahentuneet aivan hirveästi tämän reissun aikana. Olen ollut tietysti paljon enemmän liikkeessäkin ja kantanut tavaraa. Olen siis hidas ja vaappuva, naamastani näkee, että tekee tiukkaa. Ihmiset tuijottavat usein. En tiedä ketään, jolla olisi ollut näin paljon pikkuvaivaa raskaudessa.. Vai onko nämä niitä asioita joista vaijetaan ja sanotaan vain kuinka ihanaa kaikki on?

Eilen kaaduin mummolan kiikkustuolissa selälleni ja ilmeisesti reväytin vatsalihakseni. Tänään meinasin myöhästyä bussista ja laitoin oikein juoksuksi. Ensin olin hirveän tyytyväinen itseeni, että pystynhän mä vielä liikkumaan nopeastikin. Bussissa meinasi tulla oksennus ja kivut alkoivat perille päästyäni. Jotain tuntui menneen rikki myös noiden kipeden vatsalihasten alta. Askeleet olivat korkeintaan yhden jalan mittaisia. Itku tuli silmään polttavista nivuskivuista kävellessä ja iltapäivällä jo istuminenkin teki tiukkaa. Ei auttanut kuin lähteä majapaikkaan lepäilemään.

Tässä olenkin pohtinut täytyykö tähän varautua seuraavankin raskaudenkin kohdalla? Olisi kiinnostavaa tietää muidenkin kokemuksista! Varsinkin jos joku on onnistunut näitä liitoskipuja jollaintavoin helpottamaan!

Päivääni kuului onneksi muutakin kuin kipua. Välissä ehti tavata itse herra aurinkoisen kanssa. Pieni suloinen kummipoikani ja hänen äitinsä ilahduttivat taas päivääni. Huomenna koittaa jo pitkä kotimatka ja siellä odottavat jo malttamattomina HC ja pieni karvainen ystäväni. <3

-A-

Tv tärppi

Eilen tv1:sen Inhimillisen tekijän aiheena oli "Epätavallinen tavallinen perhe". Ohjelmassa keskustelemassa sateenkaariperheydestä Anna Flinkkilän vieraina olivat vasta isäksi tullut kansanedustaja Jani Toivola, sateenkaariperheessä kasvanut Sanna Marin ja viisi lapsisen sateenkaariperheen äiti Seija Holm. Mielestäni ohjelma oli hyvä ja keskustelusta nousi esiin tärkeitä pointteja. Sateenkaariperheet elävät ihan tavallista ja normaalia elämää, siinä missä heterotkin perheineen. Sateenkaariperheiden lapsista ei kasva sen vinoutuneempia kuin muidenkaan perheiden lapsista.

Henkilökohtaisesti pidän Jani Toivolaa jotenkin äärimmäisen suloisena ja sympaattisena ihmisenä. On hienoa, että hänen unelmansa isyydestä on toteutunut. Hän puhui myös hienosti siitä kuinka biologialla ei merkitystä siihen, että kuinka lastaan voi rakastaa ja kasvattaa. Näin minäkin ajattelen. 

Tahdon2013- kampanja nousi esiin tuossakin ohjelmassa, eikä suotta, koska se sisältää paljon asiaa perheiden oikeuksista. On jotenkin hienoa nähdä kuinka fiksut ja tasapainoiset ihmiset ovat puhumassa puolestamme ja tekemässä hyvää. 

Kannattaa katsoa!  :)

-HC-

Mummo

Kävin taas pitkästä aikaa mummolassa. Nyt tuntuu hassulta kuinka vielä ennen joulua jännitin mummoni reaktiota meidän perheeseen. Keskustelut tuntuivat aina käydessä hankalilta, kun ei voinut kertoa kuinka asiat oikeasti olivat: naisen kanssa perhettä perustamassa. Ja kaikki tämä aivan turhaan! Yhtään pahaa sanaa, epäilyä tai arvostelua ei ole kuulunut minun tai muidenkaan korviin. Sen sijaan saimme muutama viikko sitten mummolta ihanan hääonnittelukortin, jonka hän oli itse askarrellut.

Voi mummo, kun olet rakas <3

Kortin todella koskettava runo.

-A-

Perhevalmennus II

Agilityssä ilman koiraa.. Ponilaukka kilpailussa ilman ponia.. HC perhevalmennuksessa ilman A:ta. A lähti eilen viikon gradun työstä matkalle ja meillä sattui olemaan illalla perhevalmennus. Olin etukäteen marissut A:lle, että pitääkö mun ihan oikeasti mennä valmennukseen yksin. En tietenkään tosissani suunnitellut valmennusta skippaavani, mutta kyllä se tuntui hieman hassulta mennä sinne yksin. Kynnys yksin menemiseen oli kuitenkin pieni, koska kaupunkimme järjestämässä valmennuksessa on varsin mukavaa porukkaa.

Perhevalmennuksen alkaessa meitä hieman jännitti tämä vähemmistön edustaminen. Jännittäminen osottautui täysin turhaksi, koska meidät otettiin hyvin vastaan. Kerroin ensimmäisen kerran esittelykierroksella kuinka lapsemme on saanut alkunsa keinohedelmöityksellä ja me tulemme olemaan lapsen vanhemmat, eikä asiaa sen jälkeen ole tarvinnut sen enempää selitellä. Ensimmäisellä kerralla meidät jaettiin lopuksi ryhmiin äidit ja isät, keskustelemaan odotukseen liityvistä tuntemuksista. En kokenut kuuluvani odottaviin, raskaana oleviin äiteihin, jonka vuoksi luontevasti ohjauduin isä-ryhmään. Se oli erittäin mukava kokemus, enkä suinkaan tuntenut tilannetta kiusalliseksi tai muutenkaan vaikeaksi. Siinä minä miesten kanssa vaihdoin tuntemuksia ja heitettiin läppää, naurun remakka sai äidit kääntämään päänsä ryhmäämme päin. Jälkeenpäin A sanoi, että meillä oli paljon paremmat jutut kun heillä. Oli mukava kuulla kuinka miehet olivat yhtä innoissaan tulevasta lapsestaan kuin mitä itse olen. Kuinka he ovat pesänrakennus viettiään toteuttaneet rakentamalla ja remontoimalla, kuinka lapselle on tehty hankintoja jne.. Eräs isä kertoi ensimmäisenä ostaneensa pienen nahka rotsin kuultuaan vauvan tulosta. Heidän syntyvä tyttärensä on epäilemättä kaupunkimme coolein vauva. :D

Ensimmäinen perhevalmennus käynti oli tosissaan tutustumista ja yleisesti käsitteli vauvan tuloa perheeseen, ja kuinka se muuttaa elämäämme. Toisella käynnillä fysioterapeutti oli kertomassa kehonhuollollisista asioista. Kolmas kerta käsitteli parisuhdetta perheen voimavarana, ja tuolla kerralla emme valitettavasti päässeet osallistumaan. Neljännellä kerralla psykologi oli puhumassa vuorovaikutuksesta ja vanhemmuudesta. Käsitteli myös pintapuolisesti lasten erilaisia temperamentti tyyppejä. Oli hyvin mielenkiintoista kuultavaa. Erittäin tärkeänä pointtina tuolta käynniltä jäi mieleen se, ettemme tunne tulokasta vielä lainkaan ja alkuun meidän on tutustuttava häneen hyvin. Alku tulee olemaan tarkkaa havainnointia ja kokeilemista, kuinka meidän lapsemme reagoi tiettyihin asioihin ja mitkä ovat meidän tapamme perheenä elää.

Eilen oli viides kerta. Kätilö oli esittelemässä synnytyssairaalan käytänteitä ja kertoi synnytyksen etenemisestä, mitä tapahtuu missäkin vaiheessa. Sitten meidät jaettiin kolmeen ryhmään, jossa kiersimme pisteillä joissa käsiteltiin kivunlievitystä, vauvan hoitoa ja käsittelyä ja viimeisessä ryhmässä imetystä. Imetysryhmässä jaettiin väittämiä paperilapulla, joka piti lukea ääneen ja tämän jälkeen kommentoida. Sisäisesti mua hieman huvitti, ja aattelin että jos A nyt olisi kärpäsenä katossa hän nauraisi minulle. "Rintojen koko on verrattavissa erittyvän maidon määrään" Ja minä sitten ensimmäisenä ajattelin A:n rintoja :D hah Vastasin ettei koko ole verrattavissa maidon määrään ja sain tietysti kymmenen pistettä ja papukaija merkin ;)

Ens viikolla on viimeinen kerta ennen lapsen syntymää, jossa esitellään seurakunnan toiminta. Syksyllä sitten perhevalmennus jatkuu kuudella kerralla. Luvassa lisää asiaa elämästä yhdessä vauvan kanssa ja vanhemmuudesta.

Mielestäni kaupunkimme järjestämä perhevalmennus on ollut hyvä ja siellä on ollut kiva käydä. Huomasin, ettei kaupunkimme työntekijät ehkä ole kohdanneet aiemmin juurikaan vähemmistöön kuuluvia pareja. Siitäkin huolimatta koin, että meidät vastaanotettiin kuten muutkin parit. Isistä ja äideistä toki puhuttiin joka välissä, mutta minua se ei haitannut. Se on mielestäni jopa ihan ymmärrettävää, koska näin tavallisesti on. Kuitenkin kätilön ainoastaan käyttäessä termejä puoliso tai tukihenkilö huomasin tämän,  vallan positiivista :)

Syksyn valmennuksia yhdessä tyttäremme kanssa innolla odottaen!

-HC-

Sokerirasitus ja potkija

Eilen aamulla 12 tunnin paaston jälkeen marssin jo valmiissa heikotustilassa sokerirasitukseen. Minulla oli jotenkin mielikuva, että glukoosi-litkun juominen on todella inhottava juttu. Olin varannut myös tekemistä kahden tunnin odottelua varten.
Hommahan toimi siis niin, että ensin otettiin verikoe ja sen jälkeen juotiin liuos. Tästä tunnin ja sitten kahden päästä otettiin vielä yhdet putket verta. Glukoosiliuos meni helposti alas, vaikka eihän se hyvää ollut. Tuli mieleen lapsuusmuistoja, kun piti kylässä juoda jonkin mummon kamalan makeaa mehua kohteliaasti. :D Ei ollenkaan siis paha nakki. Odottelin tunnin vauvanpeittoa ommellen ja olo oli vähän sumea. Viimeisellä tunnilla alkoi päänsärky, joka varmaan johtui kahvin saamattomuudesta. Olin tehnyt leipäpalasen mukaan ja söin sen heti viimeisen testin jälkeen, ennen kotiin pyöräilyä. Tulipahan sekin hoidettua. :)

Kevättä ilmassa <3

Tänään olen lähdössä viikoksi reissuun toiseen kaupunkiin opiskelujeni vuoksi. Nyt aika tuntuu pitkältä vaikka tiedän sen kuluvan nopeasti, koska työtä gradun parissa on paljon tiedossa. Eilen nukkumaan mennessä HC soitti mahalleni klassista musiikkia pitkän tovin ja tunnusteli potkuja käsillään. On kuulemma epäreilua kun omin pienen viikoksi. ;) Potkut ovat jo todella mojovia. Minusta on mukavaa, että toinen liikkuu niin paljon. Tuntuu, että hän on aktiivinen ja virkeä. Vaikka eihän se aina pelkästään kivaa ole, jos potkut joskus sattuvat. Varsinkin nukahtaminen on välillä huvittavaa, kun masussa tuntuu olevan ripaska-bileet. Mukavaa on myös se, että potkut tuntuvat niin lujaa masun päällekin. Usein pikkuinen reagoi juuri HCn lämpimään käteen masuni päällä ja mojottaa äipälle terkkuja. Olisi mielenkiintoista tietää ennakoiko pikkuisen tapa liikkua syntymän jälkeisenkin elämän jäntevyyttä.

Reissunainen ja potkupallo :)

-A-

Terveisiä ultrasta

Tänään kävimme sairaalassa ylimääräisessä ultrassa eilen neuvolassa bongattujen lisälyöntien vuoksi. Olimme

ehtineet miettiä pahimmat ja parhaimmat mahdolliset vaihtoehdot lisälyöntien olemassaololle. Koitimme kuitenkin olla positiivisin ja luottavaisin mielin. 

Meidät vastaanotti nuori naislääkäri ja kokeneempi kätilö. A kävi pötkölleen ja minä tarkkailin taaempaa. Lääkäri oli pitkään hiljaa ja tutkaili sydäntä suunnasta ja toisesta, laski lyöntejä.. Kaikki näytti omin silmin normaalilta ja lisälyöntejä ei ollut niin tieheään ja useita kun eilen. Vihdoin lääkäri sanoi, että kaikki on hyvin. Sanoi varmistavansa vielä erikoislääkäriltä jatkoista. Olimme varsin helpottuneita ja tämän jälkeen A uskalsi kysyä "viimeksi meille jäi arvoitukseksi lapsen sukupuoli, olisiko mahdollista katsoa sitä nyt" ja lääkäri toki suostui. Lääkäri ei tutkailtuaan löytänyt viitteitä pojasta ja kerto,i että perheeseemme näin ollen oletettavasti tulee tyttö <3

Lääkäri soitti erikoislääkärille, joka saapuikin paikalle ja ultrasi vielä uudelleen. Mittaili ja tutkaili. Totesi hänkin, että tällä hetkellä tilanne vaikuttaa vaarattomalta ja harmittomalta. Sydämen rakenne on normaali ja lisälyönnit johtuvat ilmeisesti sydämen kehittymättömyydestä tässä kohdin raskautta. Kontrolli on neuvolassa kahden viikon kuluttua ja neuvolatädin arvion mukaan sitten uutta lähetettä ultraan tarvittaessa. 

Tyttö aiheutti vanhemmilleenkin muutamia lisälyöntejä. Eikä jää varmasti viimeiseksi kerraksi :D

-HC-

Huolta ja murhetta

Meillä on ollut nyt tohinaa. Olemme reissailleet ja minä puurtanut graduni kanssa.  Blogille on jäänyt vähemmän aikaa. Olimme ajatelleet palata tänne hiukan iloisemmissa tunnelmissa, mutta niin se vaan tämä raskaus aina yllättää.

Meillä oli tänään neuvola, jossa kävimme läpi kela-asioita ja terveysjuttuja. Protskut olivat taas hiukan koholla, jonka vuoksi joudun lisätesteihin. Painoakin oli tullut neljässä viikossa neljä kiloa!! Sain ohjeen varata ajan fysioterapeutille yksilöohjaukseen liikuntakipujen vuoksi ja sokerirasituskin olisi vielä edessä (yöh!)

Kaikki tämä meni aika peruskaavalla ja sitten katsottiin vielä lopuksi sydänäänet. Vauva potki kovasti ja ajattelinkin potkujen suunnan perusteella sykkeen löytyvän helposti ja niinhän se löytyikin. Neuvolantäti kysyi minulta onko vauvalla hikka, tunnenko rytmikkäitä tasaisia liikkeitä. No tunsinhan minä ne potkut, mutta olin vähän hämilläni.. Hän kuunteli ja kuunteli. Lopulta hän haki toisesta huoneesta toisen doplerin ja jatkoi kuuntelua. Sydänäänen seasta kuului selkeästi muutakin ääntä ja aika usein.  Minun ensimmäinen hölmö yltiöpositiivinen ajatukseni oli, että mitä jos siellä on sittenkin kaksi vauvaa. Se ajatus hävisi kuitenkin nopeasti terkkarin vakavan ilmeen vuoksi. Hän haki vielä sekuntikellon ja laski hajaääniä. Minua pelotti tässä vaiheessa jo aika lailla ja yritin pysyä kuitenkin rauhallisena. Lopputulos oli se, että sydämestä kuului selkeitä sivuääniä ja meidän olisi pikaisesti mentävä lisäultraan.

Itku tuli vasta neuvolan käytävässä ja pelko ja huoli on palannut päivän mittaan usein kummittelemaan. Sairaalasta soitettiin onneksi nopeasti ja pääsemme jo huomenna sinne ultraan. Kokoajan sitä koittaa hokea itselleen, että huomenna se selviää oli mitä oli. Älä huoli... Mutta kun kyseessä on oma pieni..

-A-